Matka alkaa, kohti Lappia
Elokuun alussa oli aika suunnata jälleen kohti Lappia. Lähdimme perjantai-päivällä liikkeelle, ja ensimmäinen etappi oli päästä Tuurin Keskisen kyläkaupan leirintäalueelle yöpymään.
Matka sujui hyvin, vaikka kilometrejä kertyi reilut 300. Muutaman tunnin istumisen jälkeen paikat olivat kyllä melko jumissa, ja autosta noustessa kesti hetken ennen kuin kroppa lähti taas toimimaan normaalisti.
llalla grillailimme ja kävimme pikaisesti kyläkaupan ruokapuolella ostamassa elintarvikkeita ja virvokkeita. Tavaratalon puolelle emme tällä kertaa menneet. Sisältöä olisi voinut tallentua enemmänkin, mutta onnistuin hukkaamaan osan videoklipeistä bittiavaruuteen. Harmi sinänsä, vaikka tuskinpa ne olisivat YouTubeen asti päätyneet.
Matka jatkuu kohti Oulua
Aamulla lähdimme jatkamaan matkaa heti Keskiseltä, suuntana Oulu ja sieltä hieman eteenpäin sijaitseva SFC Rantasarka, josta olimme varanneet yhden yön.
Sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten päätimme grillata grillitassuja – ei olla syöty sitten lapsuusaikojen jälkeen, jos oikein muistan. Matkagrilli yllätti jälleen positiivisesti, ja grillitassut paistuivat jopa hieman liikaakin.
Puskaparkkeilua Tornionjoen varrella
Aamulla jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Päätimme ajaa hetken aikaa Tornionjoen vartta, joten käännyimme tielle 9381, joka kulkee aivan joen vieressä. Noin 25 kilometrin ajon jälkeen löysimme hyvännäköisen levennyksen ja päätimme jäädä siihen yöksi. Paikka oli aivan joen rannalla, rauhallinen ja luonnonläheinen – juuri täydellinen pieni puskaparkki.
Hetken päästä kaivoin dronen esille ja lennätin sitä jonkin aikaa. En enää muista oliko tuulta, mutta kovin pitkään en sitä ilmassa pidellyt, sillä materiaalia ei ainakaan kertynyt paljoa tältä pysähdykseltä.
Levähdyspaikassa oli P-merkki, joten emme uskaltaneet ottaa tuoleja ulos, vaikka olisi ollut mukava istua joen varressa ja katsella, miten lohet hyppelevät virrassa. Silti paikka tarjosi loistavan levähdyshetken pitkän ajopäivän keskelle.
Tässä paikan tiedot.
Leville
Matka jatkuu kohti pohjoista ja seuraava pysähdyspaikka on Levi. Levillä on matkaparkki ja hinta on vain 5 € sähköllä/vrk. Siis todella edullinen paikka. Hintaan sisältyy kemsan tyhjennysmahdollisuus. Täällä vietimme kaksi yötä.
Raikasvesi oli vähissä ja sitä piti saada jostain lisää, joten googlen avulla löytyi paikka, josta voi ostaa vettä Levillä ja paikka on Levilehto Apartments. Ajoimme pihalle ja aika ahdasta on isolla autolla vekslailla piha-alueella. Auto piti saada käännettyä optimaaliseen suuntaan, jotta vesiletku ylettäisai auton vesisäilön täyttöaukolle. Rakennusten katot tai räystäät ovat niin matalalla, että tarkkana saa olla ettei tule osumia auton katolle. Paikalla olisi voinut kemsan tyhjentää, mutta se olisi maksanut lisää, joten emme tehneet sitä.
Saavuimme matkaparkkiin, alueella ei ollut kuin pari vaunukuntaa, eli tilaa oli vaikka kuinka paljon. Olimme varanneet paikan etukäteen. Puomi ei ollut, vaan piti käsin siirtää puinen aitaelementti syrjään, että olis mahtunut ajamaan alueelle.
Eipä tässä mitään ihmeempää tehty tulopäivänä, grillailtiin ja käveltiin jonkin verran alueella. Kissat pääsivät myös ulkoilemaan.
Seuraavana päivänä menimme Gondolihissillä Levin huipulle. Eipä ole ennen mennyt tällaisella hissillä. Huipulle päästiin ja oli kyllä melkoinen lämpötilaero, ylhäällä oli tuulista ja selkeästi viileämpi ilma. Näköalat ovat kyllä huikeat ja porojakin alueella liikuskeli ja makoili siellä täällä.
Kävelimme rinnettä tietä pitkin ravintiola Tuikulle ja jäimme evästämään Tuikun edustalla olevalle penkille.Pilvet näyttivät uhkaavilta ja päätimme mennä Tuikkuun, kun alkoi ilma pisaroimaan. Kun kerran olimme Tuikussa, niin otettiin siinä sitten minttukaakaot, ei hassumpaa juotavaa. Ei sitä vettä kuitenkaan alkanut satamaan niin jatkettiin patikointia alueella. Lähdettiin kipuamaan takaisin huipulle. Siinä onkin aika jyrkkä mäki loppuvaiheessa kun tullaan Tuikun suunnasta.
Ylös päästyämme suuntasimme hisseille, mutta ne olivatkin suljettuina. Hetken aikaa ihmettelimme tilannetta ja mietimme, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Lopulta soitimme infoon, josta kerrottiin hissien olevan kiinni ukkosen vuoksi. Samalla saimme tiedon, että ne avattaisiin heti, kun ukkonen väistyisi alueelta. Emme kuitenkaan jääneet odottelemaan, koska oli täysin epäselvää, milloin – tai avattaisiinko hissit enää saman päivän aikana.
Päätimme lähteä takaisin kohti Tuikkua ja sieltä edelleen kohti matkaparkkiamme. Alkuun kuljimme tietä pitkin alaspäin, mutta melko nopeasti huomasimme, että tie vei väärään suuntaan. Teimme nopean päätöksen ja poikkesimme tieltä kohti rinnettä, sillä matkaparkki oli suunnilleen siihen suuntaan. Aluksi kulku oli helppoa, sillä löysimme metsäautotien, joka johti suoraan rinteen juurelle.
Siinä kohtaa näimme kunnolla, kuinka jyrkkä rinne oikeasti oli – ja matkaparkkikin erottui selvästi alhaalla. Oli tehtävä päätös: palataanko takaisin tielle vai lähdetäänkö suoraan alas rinteen reunaa pitkin. Emme tienneet, mihin tie lopulta johtaisi, joten päädyimme valitsemaan nopeammalta vaikuttaneen vaihtoehdon: suoraan alas rinnettä. Valinta ei kuitenkaan osunut aivan nappiin. Rinne oli yllättävän haastava, ja eteneminen jyrkkää rinnettä pitkin oli hankalaa. Lisäksi maassa kasvoi pitkää heinää, joka peitti näkyvyyden – emme kunnolla nähneet, mihin astuimme.
Rinteen reuna osoittautui petolliseksi: irtokiviä ja kuoppia oli ruohon lomassa, ja jalka lipesi useamman kerran. Välillä joutui ottamaan käsillä tukea maasta, jotta pysyi pystyssä. Lopulta pääsimme kuitenkin turvallisesti alas, mutta aikaa siihen kului yllättävän paljon. Jälkeenpäin ajateltuna olisi todennäköisesti ollut nopeampaa pysyä tiellä. Alhaalla odotti kuitenkin pieni voittajafiilis – olimmehan juuri tulleet alas samaa rinnettä, jota käytetään maailmancupin pujottelun MM‑osakilpailuissa.